jenni.taven

LoKoKoArska kahdella joukkueella Tallinnassa turnauksessa

Jo toisen kerran lähdettiin tutulla porukalla Tallinnaan turnaukseen. Arskan ja LoKoKon pojat olivat jälleen liikkeellä kahdella yhteisjoukkueella, U15- ja U16-sarjoissa. Keli suosi tälläkin kertaa matkaajia. Tosin pelaamisen, pelipaikoille siirtymisten ja levon lisäksi ei paljoa aikaa jäänyt muuhun lähtöpäivää lukuunottamatta. Tuolloin joukkueet olivatkin katsomassa Viron pääsarjan ottelua BC Kalev/Cramo vs TLU Kalev. Ensimmäisessä ottelussa U15-joukkue kohtasi […]

LoKoKoArska kahdella joukkueella Tallinnassa turnauksessa Read More »

Lorska päätti kautensa taistellen

LoKoKoArskan yhteistyöjoukkue päätti kautensa 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa Kouvolassa järjestetyssä ensimmäisen vaiheen turnausviikonlopussa. Turnauksessa pelattiin ensi kauden SM-sarjapaikoista. Tämän kauden lopulliset mitalien sävyt ratkaistaan vielä kahden viikon päästä Kisakalliossa. Vain seitsemällä pelaajalla reissussa ollut Lorska lähti otteluihin haastajan paikalta. Ensimmäisessä ottelussa Lorska sai vastaansa sarjakakkosen Tampereen Pyrinnön. Viime vuoden SM-ykkönen ei antanut yllättää itseänsä, vaan

Lorska päätti kautensa taistellen Read More »

Arskan mikropojat läntisen alueen II-divisioonan mestaruuteen

Arska-Basketin mikropojat pääsivät läntisen alueen Final Four–turnaukseen Loimaalle voitettuaan kevään runkosarjan puhtaalla pelillä. Pojat hävisivät koko kauden aikana vain kaksi peliä. Ensimmäisessä ottelussa tuli vastaan Loimaan Korikonkarit, jotka olivat toisen lohkon kakkosia. Peli alkoikin heti Arskan komennuksessa, vaikka pientä hermostuneisuutta oli ilmassa. Pojat heittivät korin alta varmoista paikoista ohi, mutta levypallot jäi Arskalle, joista pojat

Arskan mikropojat läntisen alueen II-divisioonan mestaruuteen Read More »

Lorskalle tappio paikalliskamppailussa

LoKoKoArskan yhteistyöjoukkue kohtasi Salon Vilppaan 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa. Joukkueet olivat tasapisteissä sarjataulukossa ennen kohtaamista. Ottelun ensimmäinen erä oli vähäpisteinen, 10-11 Vilppaalle. Myös toinen erä oli tasainen, 18-20 Vilppaalle. Artturi Koivikko pelasi kokonaisuudessaan hyvän ottelun, mutta erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä “Arska” kannatteli joukkuettaan hyvillä suorituksilla. Tauolle siirryttiin jännittävissä lukemissa 28-31. Kolmas erä oli Lorskalta epäonninen,

Lorskalle tappio paikalliskamppailussa Read More »

U16-pojat vaikeuksien kautta vakuuttavaan voittoon

Arska-Basketin U16-pojat palasivat voittojen tielle kaatamalla Naantalin vieraissa. Nakon B- ja C-pojista koostuva joukkue jaksoi roikkua Arskan vauhdissa kaksi ensimmäistä erää. Tämän jälkeen Arska löysi vaihdelaatikostaan jonkin aikaa kadoksissa olleen viimeisen vaihteen ja kaasutteli vakuuttavaan 79-46 vierasvoittoon. Ottelun voimasuhteet olivat alusta asti melko selvät. Kaksi ensimmäistä erää olivat kuitenkin korinteon osalta tahmeita. Arska tuhlasi suuren

U16-pojat vaikeuksien kautta vakuuttavaan voittoon Read More »

Lorska lähellä jättiyllätystä

Koripallossa kaikki on mahdollista viimeiseen vihellykseen asti. Otteluissa voimasuhteet voi kääntyä yllättävästi ottelun aikana. Sen osoitti LoKoKoArskan yhteisjoukkue huimalla loppukirillään kohdatessaan lohkossa toisena olevan WB Pantterit Robert Petersen Cupin ottelussa. Loistavasta viimeistä erästä huolimatta sarjapisteet jäivät Itä-Helsinkiin lukemin 78-75. Lorska lähti otteluun ilman ykköspointtiaan Oliver Kandenia. Jesper Mäenpää ja Artturi Koivikko täyttivät kuitenkin hyvin Oliverin

Lorska lähellä jättiyllätystä Read More »

Minipoikien kevätkuulumisia

Arska-Basketin minipojat pelaavat läntisen alueen 2007-syntyneiden kakkosdivaria. Somerolaisjoukkueen kokoonpano on painottunut 2008-syntyneisiin. Syyskaudella hävittiin siis pituudessa, sillä lähes kaikki muut joukkueet sarjassa ovat 2007-syntyneistä pelaajista koostuneita. Syyskaudella Arska-Basket sijoittui A-lohkon viidenneksi. Lauantaina 9.3. minipojat turnasivat kevätkauden toisen turnauksensa Somerolla. Taustalla oli ennen turnausta yksi voitto ja yksi tappio. Ensimmäiseksi vastaan asettui Salon Vilpas White. Vilpas

Minipoikien kevätkuulumisia Read More »

U16-poikien synkkä perjantai toi tappion

Yksi huono erä ratkaisi Arskan U16-pojille kirvelevän tappion, kun sarjakärki BC Sisu kävi hakemassa voiton Somerolta. Samalla Arskan haaveet kevään Final Four-turnauksesta jäivät teoreettisen pieniksi. Arska aloitti ottelun kohtalaisen hyvin voittamalla ensimmäisen erän 25-20. Mutta toinen erä oli synkkä; Arska otti erän kuokkaan peräti 6-21. Näin tauolle siirryttiin 31- 41 tappioasemissa. Kolmas erä oli jälleen

U16-poikien synkkä perjantai toi tappion Read More »

Lorskalle tärkeä voitto

LoKoKoArskan yhteistyöjoukkue kohtasi valtakunnallisessa U15-sarjassa Ura Basketin. Joukkueet ovat kohdanneet usein tasaisissa väännöissä. Molemmat tuntevat toistensa heikkoudet ja vahvuudet ja näin ollen ilmassa olikin jännityksen omaista lisäpöhinää. Kuten SM-sarjoissa on tapana, myös Ura oli vahvistanut rivejään lähiseurojen pelaajilla. Ottelun voittajalle oli luvassa myös melko varma pääsy kevään lopputurnaukseen Kisakallioon. Ura oli saanut otteluun melko laajan

Lorskalle tärkeä voitto Read More »

Arskan U16-pojille kirvelevä tappio

Hiihtoloman alkajaisiksi Arska-Basketin U16-pojat vierailivat Tampereella YMCA:n vieraana. Liekö sitten lomamoodi ollut päällä, mutta edellisen pelin hyvästä hyökkäyspelistä ei ollut kuin muisto jäljellä. Puolustuspäässä joukkue sai kohtalaisen hyvää tulosta aikaiseksi, jättäen vastustajan vain 51 pisteeseen. Hyökkäyspäässä ei sitten onnistunutkaan oikein mikään. Kaapo Nikander oli ainut, joka yritti pitää joukkuettaan voitonkannassa 30:llä pisteellään. Koripallo on kuitenkin

Arskan U16-pojille kirvelevä tappio Read More »