
Arska-Basketin A-pojat peittosi Forssan Feeniks Basketin kotonaan 31 pisteellä sunnuntain 4.2. ottelussa. Molemmat joukkueet pelasivat isolla rosterilla, sillä Arska juoksutti kentälle 11 eri pelaajaa ja Feenikskin oli matkassa 10 pelaajaan voimin. Molemmilla joukkueilla oli mukana myös vähän myöhemmin aloittaneita pelaajia, jotka kaikki kävivät myös kentällä. Arska-Basketilla pisteet jakautuivat selvästi tasaisemmin kuin Feeniksillä. Arskan pelaajista vain kolme jäi alle kahden pisteen pistesaldon, kun Feeniksillä vastaavia pelaajia oli kuusi.
Arskan voiton avaimet eivät kuitenkaan tällä kertaa olleet tehdyissä pisteissä, vaikka Arskan koritehtailu olikin tällä kertaa vapautunutta ja tehokasta. Arskan tiukkaakin tiukempi puolustus oli sunnuntain suhteellisen ylivoimaisenkin voiton tae. Puolustuksen intensiteetissä ei ollut havaittavissa mitään eroa riippumatta siitä ketkä kentällä sattui milloinkin olemaan.
Arskan vapautuneesta pelihuumorista kertoo paljon se, että tällä kertaa myös vapaaheittoviivalta onnistuttiin kohtalaisen hyvin 10/16.
Arska-Basket 85 – Feeniks Basket 54
Kyyrä Luukas 2p.
Kriat Nazar 2p.
Kakko Juhani 0p.
Aaltonen Miika 11p.
Varjus Nikolai 6p.
Fonsell Frans 10p.
Mäenpää Johannes 9p.
Nikander Aatu 15p.
Lamppu Matias 17p.
Aaltonen Markku 11p.
Kärkkäinen Jetro 2p.