U14-tytöt turnauksessa Loimaalla

U14-tytöt pelasivat tänään turnauksessa Loimaan Hirvihovissa. Ensimmäinen ottelu LoKoKoa vastaan oli tiukka, Arska kuitenkin johti kolme ensimmäistä erää. Viimeisessä erässä Loimaa pääsi tasoihin. Somerolaisten puolustus herpaantui ja Loimaa meni niukasti ohi voittoon. Lopputulos 54-49.

Toinen peli alkoi hyvin YMCA Tamperetta vastaan. Puolustus oli hyvää. Heittopaikkoja oli, mutta valitettavasti ne eivät osuneet koriin. Tampere tuli kovaa. Hiukan alkoi jaloissa peli painamaan, kun Arskalla ei ollut kuin kolme vaihtopelaajaa. Tampere vei voiton 87-29.

Tytöt ovat pelanneet hienosti ja kehittyneet hurjasti koko syyskauden. Taitoa ja pelisilmää on kasvanut jokaiselle. Tästä on hyvä jatkaa kevään peleihin!