B-poikien SM-sarjan kotiavaus Loimaalla

Ensimmäiseen B-poikien kotipeliin Loimaan liikuntahallille vastustajaksi saapui Säynätsalon Riento Jyväskylästä. SäyRi oli hävinnyt ensimmäisen pelinsä kotonaan, kuten myös LoKoKoArska Helsingissä Namikaa vastaan. Molemmilla oli kova halu saada ottelusta ensimmäinen SM-voitto.

Ensimmäinen jakso alkoi LoKoKoArskan lievässä komennossa, pelin edetessä SäyRi pääsi paremmin mukaan ja 10 minuutin jälkeen tilanne oli 16 – 15. Ensimmäisen jakson onnistujia yhteisjoukkueestamme olivat Saku Repo ja Eemeli Hollo, molempien tehdessä 7 pistettä ja Sakun ottaessa siihen vielä 6 levypalloa.

Toinen jakso jatkui tasaisena molempien joukkueiden tehdessä lähes vuoronperään pisteitä. Pitkälle tauolle mentäessä SäyRi oli mennyt pisteen johtoon. Joukkueemme siirtyi pukukoppiin miettimään, miten tasainen peli kääntyisi eduksemme.

Kolmas jakso ei tuonut muutosta tilanteeseen. Peli jatkui tasaisena. SäyRin Emil Mirzoev oli paha pideltävä kahden ensimmäisen jakson aikana, mutta kolmannen erän loppupuolella Elmeri Aulasuon ja Justus Mäenpään tiukka puolustus alkoi näkyä ja Mirzoevin ajot korille loppuivat lähes kokonaan.

Viimeisen jakson joukkueemme aloitti vahvasti. Pojat ajoivat rohkeasti korille ja SäyRin lähes koko pelin kestäneen paikkapuolustuksen \”saumat\” alkoivat rakoilla. Heitonkin upotessa johdimme erän puolivälin jälkeen 12 pisteellä. Ottelu näytti kääntyvän meille, mutta SäyRi ei antanut periksi. Hyökkäyksemme muuttui yhtäkkiä staattiseksi ja puolustuksestamme löytyi aukkoja, joita SäyRi käytti heti hyödykseen. Ero kaventui piste pisteeltä, mutta joukkueemme piti kuitenkin pintansa ja lopputulos oli pelin päättyessä 67 – 65.

Tiukka ja paikoin hankalakin ottelu, josta pojat kuitenkin hienosti väänsivät voiton. Sarja jatkuu tulevana sunnuntaina Espoossa, kun vastaan asettuu Tapiolan Honka, yksi sarjan neljän parhaan joukkoon etukäteen arvioiduista joukkueista. Jälleen on pojilla hieno mahdollisuus koetella omia taitojaan ikäluokkansa parhaimpia vastaan.
 

Pisteet / Levypallot / Syötöt

Joona Mäkilä 2/10/1
Juho Heikkinen 9/0/1
Justus Mäenpää 4/0/0
Saku Repo 16/14/3
Elmeri Aulasuo 7/5/8
Eemeli Hollo 19/5/3
Aleksejs Trofimovs 10/8/1