Arska-Basketin U16-tyttöjen alueellisen II-divisioonan runkosarja päättyi tappioon YMCA Tamperetta vastaan sunnuntaina 2.3. Ottelun lopputuloksella ei ollut kummallekaan seuralle merkitystä sarjasijoitusten kannalta, mutta silti saatiin aikaiseksi yllättävänkin kiihkeä ja kiivastempoinen ottelu.
YMCA:n kotiluolana toimiva Namikan Kisahalli Tampereella oli normaalia pienikokoisempi kenttä, mikä aiheuttikin Arskalle hieman päänvaivaa. Kentän nurkissa ei oikein ollut tilaa ottaa kolmen pisteen heittoja, vaan heittoon valmistuvat pelaajat astuivat herkästi kentän rajaviivalle. Vastaavasti taas korien alla oli tällä kertaa kovin ahdasta ja Arskan korilleajot päätyivät kerta toisensa jälkeen YMCA:n puolustusmuuriin.
Arskan puolustus oli tälläkin kertaa hyvää ja aktiivista koko kentän alueella, josta osoituksena vastustajan pistesaaliiksi saamat vaivaiset 66 pistettä. Mutta 57 tehtyä pistettä puolestaan on aivan liian vähän oikeastaan minkään korisottelun voittamiseen. Jostain kumman syystä tyttöjen peli tuntui hermostuneelta läpi koko ottelun, vaikka se olikin merkityksetön sarjan kannalta. Kaukoheittoja saatiin pelissä ihan hyvin aikaiseksi, mutta korin alla Arskan peli puurotui täysin ja samalla myös erilaisia harhasyöttöjä tuli turhan suuri määrä.
Arska-Basket 57 – YMCA Tampere 66
Grönholm Cina-Cella 6p.
Tyni Ronja 0p.
Mäkilä Nana 6p.
Auranen Mia 0p.
Kankare Siiri 4p.
Varjus Sylvia 2p.
Niemi Jessi 3p.
Saarelainen Fiinu 24p.
Nyström Jenna 0p.
Siikjärvi Merja 7p.
Salmén Minttu 0p.
Perho Liina 5p.
Vaikka viimeiseen erään lähdettiinkin tasalukemissa 47 – 47 YMCA:n ollessa jo hieman virhevaikeuksissa, niin Arskan peli ei siltikään vapautunut. Oikeastaan kävi päinvastoin, ja mitä pidemmälle peli eteni, sitä hätiköidymmäksi Arskan peli tuntui käyvän.
Tyttöjen pelit jatkuvat kahden viikon päästä Final Four -turnauksessa Raumalla, josta lähdetään hakemaan Someron historian ensimmäisiä naisten korismitaleita. Hyvällä pelillä mahdollisuudet on aina ihan mestaruuteen saakka!