Netta Mäenpäästä Someron vuoden seuratyöntekijä

Someron kaupunki on päättänyt palkita vuoden 2022 seuratyöntekijäksi Netta Mäenpään, joka on myös Arska-Basketin pitkäaikainen taustatoimija. Tunnustus julkistettiin Varsinais-Suomen Urheilugaalassa Turun Logomossa lauantaina 28.1.2023.

Netta on toiminut useammassa seuramme joukkueessa joukkueenjohtajana ja on ollut mukana myös hallituksessa. Nykyiset joukkueenjohtajan tehtävänsä Netta aloitti 2008 ikäluokan kanssa jo kahdeksan vuotta sitten. Ko. poikien ensimmäisinä treenivuosina Netta toimi tarvittaessa myös valmentajana ja oli kaikissa treeneissä läsnä opastamassa ja auttamassa seuramme nuoria aloittelevia valmentajia lasten parissa toimimisessa.

Tällä kaudella nämä pojat pelaavat kolmea eri sarjaa erilaissa kokoonpanoissa yhteistyöjoukkueella Mesuca Basketin kanssa ja Netta pyörittää koko palettia. Hän hoitaa pelien ja treenien kuljetukset ja muut organisoinnit, näiden joukkueiden tiedottamiset, ilmoittautumiset sarjaan jne. Pitkän voimistelutaustan omaavana Nettaa on myös pyydetty avustamaan poikien kesän fysiikkatreeneissä ja hän hoitaa myös 2008 syntyneiden poikien venyttelyt treenien päätteeksi.

Silloin kun Netta ei ole seisomassa koripallokentän laidalla, hän suunnittelee koreografioita Someron Sykkeen naisille. Netta toi telinevoimistelun ja voimistelun yleensäkin ”takaisin” Sykkeeseen vuonna 2007. Netan johdolla telinevoikkaryhmä esiintyi myös valtakunnallisessa Sun Lahti tapahtumassa Lahdessa 2013. Somerolta oli niin iso ryhmä ja taitava Netta-ohjelma, että Someron voimistelijat oli kenttänäytöksessä plaseerattu eturiviin!

Kun Netta luopui telinevoimistelusta, hän siirtyi vetämään tanssillista voimistelua ja tässä ryhmässä onkin voimistelijoita yläkouluikäisistä aikuisiin. Netan herkistä ja kauniista sekä äärimmäisen taidokkaista koreografioista saa nauttia iso yleisö, sillä tanssillisen voimistelun ryhmä on käynyt esiintymässä erilaisissa tilaisuuksissa. Kirsikka kakussa on kuitenkin valtakunnalliset sekä kansainväliset Gymnaestrada-tapahtumat, jonne Netta on vienyt ryhmäänsä esiintymään tuhansien muiden tanvolaisten kanssa jalkapallokentän kokoisiin kenttänäytöksiin. Seuraava tällainen on kesällä 2023 Amsterdamissa.

Kiitos Netta panoksestasi seuramme eteen ja hurjan paljon onnea nimityksestä! ❤️